Asiantuntijamme

Koulutettu hieroja

Hierojan osaamiseen kuuluu haastattelun perusteella toteuttaa tarpeesi mukainen hoito, ja tarvittaessa hoitoon sisältyy tutkiminen ja testaaminen. Haastattelu, tutkiminen ja testaaminen antaa suunnan siihen, mitä ja miten hierotaan. Jokainen asiakas ja hoito ovat yksilöllisiä.

Hieroja pyrkii parhaansa mukaan pääsemään kohti alussa asetettua tavoitetta, oli se kivun lievitys tai rentoutuminen. Hierojalta saat tarvittaessa myös ohjeita kotona toteutettavaksi (esim. ongelma-alueen venytyksiä tai vahvistavia harjoitteita).

Erikoishieroja

Erikoishieroja osaa koulutettua hierojaa syvällisemmin ihmisen anatomian ja pystyy toteuttamaan tarkempaa/kohdistetumpaa testaamista ja tutkimista, jonka perusteella hoito toteutetaan hieroen ja mahdollisesti hierojan erikoisosaamista hyödyntäen. Usein erikoishierojamme ovat olleet alalla jo pidempään.

Osa erikoishierojistamme hallitsee erikoistekniikoita kuten esimerkiksi Dry needlingiä eli kuivaneulausta tai purentalihashierontaa, jossa käsitellään purentalihakset niin ulkoa kuin suun sisältä

Osteopaatti

Osteopaatti on tuki- ja liikuntaelinvaivojen asiantuntija. Osteopaatin tärkein tehtävä on löytää oikea syy asiakkaan vaivoihin. Osteopaatit käyttävät työssään noin 800 lääketieteen kliinistä testiä, joita korreloimalla päästään tarkkaan osteopaattiseen diagnoosiin. 

Tutkimalla osteopaatti tunnistaa myös mahdollisen jatkohoidon tarpeen. 

Naprapaatti

Naprapaatti on manuaalisen terapian ja tuki- ja liikuntaelimistön kuntoutuksen ammattilainen. Naprapaatin työssä korostuu taito tutkia ja hoitaa toiminnallisia tuki- ja liikuntaelinongelmia kuten selkäkipuja, niveloireita, lihasvammoja ja niska-hartiaseudun ongelmia. Naprapaatin hoitomenetelmät pohjautuvat kansallisiin ja kansainvälisiin hoitosuosituksiin.

Naprapaatin käyttämiä passiivisia hoitomuotoja ovat: nivelen manipulaatio ja mobilisaatio, pehmytkudoskäsittelyt (esim. hieronta, venyttelyt), joiden tavoitteena on kivun lievittyminen ja nivelrakenteiden liikkuvuuden lisääntyminen. Vaivan hoitamiseen kuuluu myös tärkeänä osana ihmisen aktiivisuutta edistävät keinot: kuntouttava harjoittelu sekä vaivasi luonteen mukainen neuvonta. Harjoittelu voi sisältää liikkuvuutta, koordinaatiota, kestävyyttä tai voimaa kehittäviä harjoitteita.